Historia

Ahdin tarina alkoi Turusta yli 70 vuotta sitten. Se syntyi aikana, jolloin Suomessakin kalastettiin silliä, ja jopa useamman kalastuslaivueen voimin. Silliä valmistettiin perinteisesti tynnyrikypsyttämällä, joka antaa Ahdille nykyäänkin sen vahvan, hyvän maun.

 

Suomessakin kalastettiin ennen silliä

Suomalainen sillinkalastus ja sillin pienimuotoinen jalostus alkoi 20-luvun lopulla. Miljoonien yksilöiden parvissa liikkuvaa silliä oli siihen aikaan niin paljon, että suomalaisaluksetkin tekivät sillireissuja Islannin vesille.

Uranuurtajia sillinpyynnissä olivat Elfvingin Kalastuslaivue Oy ja Ragnar Nordströmin perustama Loviisan Kalastus Oy. Yritykset yhdistyivät myöhemmin Suomen Kalastus Oy:ksi. Sen toiminnan hiipuessa 1950-luvulla rymättyläläiset Saarnin veljekset perustivat Rymättylän Säilyke Oy:n, joka jatkoi suomalaista sillinkalastusta ja jalostusta. Kalastuslaivasto tunnettiin nimellä Saukko.

Rymättylän Röölän kautta tuli maahan 85 prosenttia suomalaislaivojen tuomasta sillisaaliista. Sillilaivan saapuminen oli kesällä Rymättylässä näkyvä tapahtuma, ja laivaa vastaanottamassa oli aina suuri juhlijajoukko.

Suomalaisalusten pyynti loppui 1970-luvulla, kun kansainväliset pyyntialueet rauhoitettiin.

Ahdin synty

Menneinä aikoina nuotalla pyydystetyiltä silleiltä pantiin päät poikki ja ne suolattiin puutynnyreihin. Pidemmälle jalostettuja (tölkkeihin pakattuja paloja tai fileitä) ei alkuvuosina juuri ollut.

Ahti-silli sai alkunsa vuonna 1948, kun Turussa valmistettiin ensimmäiset sillisäilykkeet. Tuotteet valmistettiin perinteisesti tynnyrikypsyttämällä ja näin silleihin tuli vahva maku, johon sillinystävät ihastuvat vielä tänäkin päivänä.

Ensimmäisiä Ahti-tuotteita olivat mm. matjessilli sekä Linna-anjovis. Tomaatti- ja tillisilli laajensivat tuoteperhettä hieman myöhemmin. Näistä silleistä muodostettiin Ahti-tuotesarja vuonna 1961.

Vaikka ajat ovat vuosien saatossa muuttuneet, Ahdin perinteinen perhesilli on yhä yksi Suomen syödyimmistä silleistä. Ahdin hyvän maun takeena ovat edelleenkin korkealuokkainen silli, suomalaisten rakastamat, tutut reseptit, vankka ammattitaito ja perinteinen tynnyrikypsytys.  Lopputuloksena on tuttu Ahti – Elämän parhaita paloja!